Quantcast
Channel: Ajankohtaista
Viewing all 1134 articles
Browse latest View live

Hyvää joulua ja energistä vuotta 2018!


Englanniksi opiskelu kannattaa! Haku alkaa 9.1.2018

$
0
0

Yhteishaun ensimmäinen hakuaika käynnistyy tiistaina 9. tammikuuta, jolloin haussa ovat korkeakoulujen vieraskieliset koulutukset. Hakeminen tapahtuu osoitteessa www.studyinfo.fi. Haku kestää 24.1.2018 saakka.

VAMKissa voi opiskella kahdessa englanninkielisessä koulutuksessa, joihin voivat hakea sekä suomalaiset että ulkomaalaiset:

Neljä vuotta kestävä Information Technology -koulutus antaa valmiuksia teollisuuden ja elinkeinoelämän tietoteknisiin tehtäviin. International Business -koulutuksessa paneudutaan kansainvälisen markkinoinnin ja - johtamisen sekä ulkomaankaupan tehtäviin. IB-opinnot kestävät 3,5 vuotta.

- Hakukelpoisuutena koulutuksiin on lukion oppimäärä, ylioppilastutkinto, toisen asteen ammatillinen koulutus tai näitä vastaava ulkomainen tutkinto sekä riittävä englannin kielen taito, kertoo Hanna-Leena Raja-aho VAMKin hakijapalveluista.

Keväällä korkeakouluihin järjestetään yksi haku, jossa on kaksi hakuaikaa. Ensimmäisenä hakuaikana (9.1. - 24.1.2018) haetaan vieraskielisiin koulutuksiin ja toisena hakuaikana (14.3. - 28.3.2018) pääasiassa suomenkielisiin koulutuksiin. Korkeakoulu voi tarjota samaa koulutusta myös kahdessa hakuajassa, VAMKissa IB-koulutus on haussa myös kevään toisena hakuaikana. Hakija voi hakea kevään 1. ja 2. hakuaikana yhteensä kuuteen hakutoiveeseen.

Kansainväliselle uralle

Kansainvälisyys on kiinteä osa VAMKin opetusta ja arkipäivää. Vuosittain VAMKissa opiskelee noin 400 ulkomaalaista opiskelijaa 45 eri maasta, vastaavasti ulkomaille vaihto-opiskeluun tai työharjoitteluun lähtee noin 120 opiskelijaa. Oman lisävärinsä opiskeluun tuovat myös ulkomaalaiset vierailijaluennoitsijat.

- Vaasan kansainvälinen yrityselämä arvostaa kielitaitoisia osaajia: työkaverit saattavat hyvinkin tulla toiselta puolelta maailmaa, ja kielitaitoa tarvitaan kansainvälistyvissä työtehtävissä, toteaa Raja-aho.

Enhakualkaa_450.jpg

Opiskelu vieraalla kielellä kansainvälisten opiskelukavereiden seurassa vaatii rohkeutta ja avointa mieltä, mutta se voi osoittautua tulevaisuuden työuran kannalta kannattavaksi sijoitukseksi.

Lisätietoja:

http://www.vamk.fi/haku/alat/englanninkieliset_koulutukset/

VAMK-hakijapalvelut
Puh. 020 693 323 (vaihde), hakijapalvelut@vamk.fi

Miltä näytti VAMKin vuosi 2017?

$
0
0

VAMKin vuosi 2017 käynnistyi mukavissa merkeissä, kun englanninkielisten koulutusten hakijamäärät ylsivät kärkisijoille valtakunnallisesti.

Lisää huippuhetkiä koettiin, kun VAMKin ja SeAMKin yhteinen projektiosaamisen koulutus palkittiin vuoden akateemisena projektitekona. Myös uusi akkuosaajien koulutus otettiin seudulla ilolla vastaan.

lottasaarikoski_beatataijala_450-002.jpg

Lotta Saarikoski ja Beata Taijala palkittiin projektiosaamisen koulutuksesta.

VAMKin ja ylipiston insinööriopiskelijat kilvoittelivat kymppitonnista Snöörit -reality-sarjassa, jossa voiton vei VAMKin sähkötekniikan opiskelija Santeri Nyrönen. Hyvä pistettiin myös kiertämään: vaasalaiset osallistuivat innokkaasti VAMKin opiskelijoiden järjestämään joulukeräykseen, jolla tuettiin vähävaraisten perheiden joulunviettoa.

joulukerays2_vamk_450.jpg

Joulukeräys sai vaasalaiset liikkeelle.

Kansainvälistä meininkiä

VAMKissa vieraili jälleen opiskelijoita ja opettajia yhteistyökouluista ympäri maailmaa. Vieraita kävi muun muassa Tanskasta, Belgiasta ja Ruotsista.

Myös ulkomailla käytiin tutustumassa muiden korkeakoulujen opiskelijoihin ja opettajakollegoihin: Saksassa ja Tanskassa kartutettiin kielitaidon lisäksi  uutta osaamista ja tiimitaitoja.

Lukuisia entisiä opiskelijoita kävi VAMKissa vierailuilla, muisteloja kuultiin jopa 50 vuoden takaa!

tb_vierailu_3_450.jpg

Insinööriopiskelijoita vuosimallia 1967.

Verkkoja vesille

Opiskelijat pääsivät treenaamaan taitojaan yhdessä työnantajien kanssa erilaissa projekteissa ja hankkeissa: liiketalouden opiskelijat sovelsivat uutta jäljitysteknologiaa ja tietotekniikassa tehtiin prototyyppejä vaasalaisille yrityksille.

VAMKin opiskelijat pääsivät kokeilemaan myös kansainvälisten myyntimessujen suunnittelua, tandemia, hengenpelastusta ja tuunaamaan skoottereita.

inttrade2017_3.jpg

Liiketalouden opiskelijoiden myyntitreeniä englanniksi.

IT-yritykset kävivät esittäytymässä VAMKin opiskelijoille ja jakoivat samalla ilosanomaa alan hyvästä työllisyystilanteesta. Myös alan opiskelijat esittelivät osaamistaan opettajien järjestämässä IT-iltapäivässä.

Prima Powerin kanssa jatkettiin hedelmällistä yhteistyötä vuonna 2017. ”Erittäin fiksuja ja aktiivisia opiskelijoita”, kiiteltiin myös Citeciltä, kun VAMKin opiskelijat verkostoituvat tulevien työnantajien kanssa.

Huippuseminaareja ja asiantuntijoita

Vaasalaiset korkeakoulut isännöivät korkeakoulujen kansainvälisiä kevätpäiviä toukokuussa. Valtakunnallisten opintoasianpäivien isännöinti oli vastaavasti vuorossa marraskuussa.

Myös erilaiset seminaarit vetivät väkeä ja kansainvälisiä huippuasiantuntijoita VAMKiin. Suomen tunnetuin filosofi sai vaasalaiset kiinnostumaan robotiikasta!

saarinen_450.jpg

Esa Saarinen luennoi robotiikan inhimillisyydestä VAMKissa.

Yhdessä enemmän

VAMK ja Novia pistivät hynttyyt yhteen ja esittäytyivät kaupunkilaisille Rewell Centerissä helmikuussa. Myös yhteisen Alere-oppimiskeskuksen avajaisia juhlittiin huhtikuussa.

VAMKin opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteinen ponnistus Lukiopäivä houkutteli jälleen Länsi-Suomen lukiolaisia merikampukselle. Yhdessä muiden vaasalaisten korkeakoulujen kanssa esittäydyttiin Suomen suurimmilla koulutusmessuilla Helsingissä.

studia4_450.jpg

Studiassa Vaasan kaupunki ja korkeakoulut esittäytyivät yhdessä 15 000 lukiolaiselle.

Arjessa myös juhlittiin

Opetuksen huippuja juhlistettiin lukuvuoden päätteeksi. Uusien opiskelijoiden ehkäpä ikimuistoisin hetki koettiin lukuvuoden avajaisissa, jossa saksalaisen dance-yhtyeen keikka sai haalarikansan keinumaan.

Ensimmäisiä haavahoitajiksi valmistuvia opiskelijoita juhlistettiin syyskuussa, ja satavuotiaan kotimaan vuoro oli olla juhlittavana 6.12.

vamkstaff_450.jpg

Suomelle skoolattiin itsenäisyyspäivän aattona.

avajaiset5_450.jpg

Tervetuloa vuosi 2018!

Teksti: Eliina Salmela
Kuvat: VAMK viestintä

Fabulous Finland event on 9 January 2018!

$
0
0

Come and join the event to share your experiences from Finland in social media.

What: Fabulous Finland is a social media event enabled and implemented by international and internationally-minded students and staff members in Finnish Universities of Applied Sciences (UAS). It brings people together virtually to share their stories and experiences about studying and living in Finland.

When: Fabulous Finland is arranged on Tuesday the 9th of January 2018. Where: The event takes place in social media and other virtual platforms.

How:

  • Social media: You can be part of the Fabulous Finland event by writing messages and stories about Finland and your own UAS in social media. You can use your own social media channels and accounts for the messages or post to public/open channels such as your own UAS’s Facebook page. Make sure to use hashtag #finnips to get your messages shown on the FINNIPS Social Media Wall, which collects posts published on public accounts on social media platforms (Facebook, Twitter, Instagram).

- When posting on social media, please make sure to follow good manners and make sure that you have right to share e.g. the photos.
- When messaging to your friends and networks, you can of course use your mother tongue. However, in order for more people to read your message on the social media wall, please make sure to post also in English!
- No access to social media on 9 January 2018? No worries, just schedule your posts

  • Other virtual platforms: Since everyone will be talking about Finnish UASs on 9 January 2018, why not make good use of the visibility for example by arranging webinars on the same day? You could also share videos or promote other UAS-related events taking place at a later date in your messages.

Why: Why not share your story and your Finnish experience to others? Send messages and photos to your friends, family and contacts back home and all over the world and tell them about your studies and life in Finland! The application period to Bachelor’s Degree Programmes taught in English takes place between 9 and 24 January 2018 so why not encourage people to apply to your UAS and degree programme? Last but not least, why not show to other UASs that yours is the best?! Let’s see from which UAS we get the greatest number of posts on the social media wall! Check the wall at the bottom of the FINNIPS website’s Student Stories section: http://www.finnips.fi/en/student-stories/  
 
Let’s join forces and explode the social media! On Tuesday 9 January 2018. All around Finland and in Social Media. #finnips #fabulousfinland #ownUAS #ownDegreeProgramme #studyinfinland #studyinfo #applynow #whyfinland #finland100

What is FINNIPS? FINNIPS is a cooperation network formed by 13 Finnish Universities of Applied Sciences. The main task of the network is to arrange entrance examinations to the UASs’ Englishtaught degree programmes in countries outside Finland. See more information at the website www.finnips.fi

Malviniemi Company esittää: Pollution, ti 30.1.

$
0
0

People ”POLLUTION” on monitaiteellinen esitys kierrätyksestä ja ihmisen suhteesta luontoon. Teoksessa kokonaisuus luodaan kamarimusiikilla, nykytanssilla ja valoilla. Opiskelijat ovat tervetulleita seuraamaan esitystä:

Aika: tiistaina 30.1.2018 klo 14.00
Paikka: VAMKin juhlasali (Wolffintie 30)

Pollution on kolmas osa People -teossarjaa. Toteutuksesta ovat vastanneet säveltäjä Ralf Nyqvist ja tanssitaiteilija Mia Malviniemi. Pollution käsittelee nimensä mukaisesti saastumista. Teoksessa ei oteta kantaa puolesta eikä vastaan vaan tekijät haluavat nostaa esiin ajassa olevia ilmiöitä ja pohtia mitä kaikkea saaste voi olla.  

Tavoitteena on herättää taiteen keinoin tunteita ja ajatuksia ihmisen suhteesta luontoon ja saastumiseen. Teoksessa kohtaavat menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Mukana on  myös industrial -vaikutteita teollisuuden kehittymisestä. Pollution on teos, jossa elävällä musiikilla, äänillä, tanssilla  ja valoilla herätellään yleisön eri aisteja.   

Säveltäjä: Ralf Nyqvist Koreografi: Mia Malviniemi Tanssijat: Mia Malviniemi, Eleni Pierides Äänisuunnittelu: Stefan Backas Muusikot: Peter Enroth, Ralf Nyqvist Valosuunnittelija: Nanni Vapaavuori Tuottaja: Marianne Nygård  

Malvinniemi Company
Malviniemi Company tuottaa yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa tanssiteoksia ja projekteja kotimaassa ja ulkomailla, kotipaikkana Vaasa. Ryhmän toimintaan kuuluu myös taidekasvatus eri ikäryhmille sekä tiedotus-  ja koulutustoiminta. Toiminnallaan Malviniemi Company on vahvasti edistänyt tanssitaiteen näkyvyyttä ja saavutettavuutta alueellisesti. Lisätietoja: www.malviniemi.fi

malviniemi_logo_kuva_200.jpg


Yhteistyökumppani Stormossen

Yhteistyökumppanimme tapahtumassa on jätehuoltopalveluja tarjoava Stormossen.  Heillä on tapahtumassa info/neuvontapiste, josta opiskelijat  saavat ajankohtaista tietoa. Samalla opiskelijat voivat noutaa oman biojäteastian ja biojätepusseja. Stromossenilla on esityksen yhteydessä myös neuvontatuokio, jossa opiskelijat saavat opastusta ja vinkkejä jätteiden lajtteluun omassa arjessa. Lisätietoja: www.stormossen.fi

Stormossen_logo_200.jpg
 
 
 
Lisätietoja:  Tuottaja Marianne Nygård      
mariannenygard@netikka.fi  puh. 050-414 5067
 

Did you miss the Student´s Address on graduation ceremony?

$
0
0

Student address delivered by Lukumanu Iddrisu on the occasion of December, 2017 Graduation held at Festival Hall, VAMK.

Rector, Members of the academic and professional staff, the general staff of VAMK, Honourable guests, Parents and most importantly fellow graduates from the Schools of Business, Engineering and Health Care & Social Sciences.

Today is a moment of great achievement and a profound time of change and possibility and giving a speech on this occasion is an opportunity and an important responsibility.  I am neither a gifted speaker nor a professional speaker; however, thanks to the rigorous teaching and learning style of VAMK which enables each and every student to be able to present or speak to the public with ease. Although the level of nervousness differs considerably.

We graduates gathered here have attended this University of Applied Sciences for three, four or may be five years (maximum; I guess) and having completed one of our life missions here; we have to be proud of our achievements in the journey we have made to be here. For our passion, commitment, diligence, and relentlessness has made it possible for us to be part of the people celebrated today.

As we are in a joyous mood graduating today, it seems like the time has just flown by. However, I believe as we leave the walls of this school; our minds will still keep highlights of the events, trials and feelings.

On 27th May, 2014, my family and I received one of the happiest news when I received an email from Juha Vierola (Admission Coordinator) which reads "I am happy to inform you that you have been admitted to our degree programme in International Business." Upon sharing the news with my mum, she proclaimed “Thank God, our prayers has been answered. Go and make us proud”. I believe today mum is proud having one of her sons being part of graduates in this gathering and even prouder as I deliver a speech on this significant occasion. On a peripheral note, my mum and dad never schooled. My late dad was a butcher and my mum – a food vendor. Although they never had the opportunity to step in a classroom, they strived hard to do whatever it takes to give their children not just education but the best of education. I say today that am lucky and feels privileged to be educated.

Back to the substantive issue, I realized this golden opportunity by following the due process to travel to Finland. Going through the windy autumn, the cold snowy winter, and the wetly spring to attend lectures, work on endless assignments, and reading lots of course materials and books, participating in group discussions, meeting deadlines and preparing for exams has taught me that – studying in Finland and most especially at VAMK is a complete learning curve and I am proud to say I made the right choice coming here. The unique teaching and learning methods coupled with the practical approach to theories make students easily understand a subject matter, creates a feel of working-life and makes the study a world class standard. VAMK’s collaboration with corporate bodies to grant trainee positions and their commitment to paying partly for the internships that students undertake during their time of study shows how it seeks to help equip the students with practical knowledge. All this cannot be said without crediting Finland or the Finnish government. I came here as a student of free tuition. This was made possible for me and many other international students. I want to use this opportunity to show my appreciation to all people of Finland and the Finnish government that have made it possible for many to get an education without paying for tuition. Although, it is rather unfortunate that free tuition as we know is no more for international students in the university level aside from those in Europe, we are still hopeful that new schemes will emerge to bring it back.

A special mention to our lecturers who have patiently imparted us with great deal of knowledge to enhance our career and future. Their doors were always opened to solve students’ pressing concerns. They responded swiftly to our calls, texts and emails even on odd days or at odd hours. In essence, they regard us as family. Having said that, I would like to express a great deal of gratitude to our parents and families; many of whom have joined us here and cheering for us. Their contributions to our individual successes cannot be described.

I would to seize this platform to make an important plea to Finnish employers. This issue matters to most foreign graduates here. After having an excellent education here most foreigners have the zeal of pursuing their career paths in this great country. Therefore, when we knock on your doors as International Business students, please respond to us. I appeal to hirers to give us the benefit of the doubt, the opportunity, and trust for us to realise our career goals and to add to the success of your various industries and contribute to society – for this will increase the positive perception of the practicality in equality in job seeking opportunity in Finland.

I would like to share some positive thoughts for us to take home although I am not a high profile personality nor succeeded in my career goals yet:

Firstly, acquiring knowledge does not end after graduation. This is where life actually begins. Furthermore, it is imperative to note that knowledge is not limited to only academic books. As Prophet Muhammad said “Seek knowledge from the cradle to the grave”. With this wise saying, I would like to encourage not only myself and fellow graduates but all gathered here and the rest of world to continue to learn from everything we come across in our daily lives. With this, we would not only educate our head and hand but our heart which will in turn better humanity and enhance its coexistence.

Additionally, let us share our knowledge. For what is the point of being excellent at what you do without sharing it? And to this I say, knowledge is like happiness, it does not decrease when shared but the more it is shared the more it increases. Sharing our knowledge with our peers or people who may cross our paths will enlighten them, make them happy and make us proud and in turn increase our experience.

In conclusion, as we hold tight this testamur which serves as a certification in our various qualifications, let see it as a gateway not only to good life but to change the world.

Therefore, I would like to urge fellow graduates from the school of business including myself to use the acquired knowledge to champion new ideas to add to strategic business decisions to better industries and create more value for the society. To the engineering graduates, I believe your skills will contribute to innovation to better our world as this era has ever-changing demands. Finally, graduates of Health Care & Social Sciences; I hope your specialty will help solve our constant health needs.

Once again, congratulations to all graduates and thanks to all for coming. Onnea!

lukumanu_450.jpg

Lukumanu Iddrisu.

 

 

 

VAMK aloittaa yhteistyön venäläisyliopistojen kanssa

$
0
0

Opetushallitus on myöntänyt VAMKille apurahan yhteistyöhön venäläisten yliopistojen kanssa. First+ - yhteistyöhön sisältyy opiskelijoiden ja opettajien vaihtoa VAMKin ja venäläisyliopistojen välillä sekä intensiivityöpajojen järjestämistä Tomskissa ja Irkutskissa, Siperiassa.

Tänä ja ensi vuonna järjestettäviin poikkitieteellisiin työpajoihin osallistuu VAMKista kone-, energia- ja ympäristötekniikan opettajia ja opiskelijoita. Venäläisyliopistoista osallistuu opiskelijoita ja opettajia liiketalouden sekä tekniikan eri aloilta.

- Yhteistyön avaus Venäjälle on tärkeää Vaasan seudun yritysten kannalta, jotka tarvitsevat yhä kasvavassa määrin myös Venäjän liiketoimintaympäristöä ymmärtäviä osaajia, kertoo VAMKin koulutuspäällikkö Lotta Saarikoski.

Aiemmin VAMKilla on ollut yhteistyötä muun muassa Petroskoin ja Pietarin alueella sijaitsevien yliopistojen kanssa.  Uusi yhteistyö Siperiassa tarjoaa VAMKin insinööriopiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä jo opiskeluaikana tutustumaan alueeseen sekä suorittamaan vaihto-opintoja suurissa venäläisissä huippuyliopistoissa  Tomsk Polytechnic University:ssä (TPU) ja Irkutsk National Research Technical University:ssä (INRTU).   

- Alue on Venäjän ja Suomen ulkomaankaupan kannalta mielenkiintoinen ja paljon potentiaalisia yhteistyömahdollisuuksia tarjoava seutu. Siperiassa on paljon luonnonrikkauksia, joiden hyödyntämisessä tarvitaan myös vaasalaisia moderneja teknologiaratkaisuja, sanoo Saarikoski.

yhteistyo_450.jpg

Työpajoissa käsitellään muun muassa big dataa markkinoinnin ja insinöörisovellusten näkökulmasta.

Työelämän tarpeisiin

Yhteistyön puitteissa järjestettävistä työpajoista ensimmäinen käsittelee Big dataa markkinoinnin ja insinöörisovellusten näkökulmasta. Big data on erittäin suurten tietomassojen analysointia ja hyödyntämistä tietoteknisten ratkaisujen avulla.

- Insinöörien tulee korkeatasoisen teknisen osaamisen lisäksi hallita markkinointia ja ymmärtää, miten valtavia tietomassoja hyödynnetään eri käyttöyhteyksissä. Näihin teemoihin VAMKin koneinsinööriopiskelijoita tullaan perehdyttämään Tomskissa pidettävässä työpajassa keväällä 2018, kertoo Saarikoski.  

Jälkimmäisessä, Irkutskissa vuonna 2019 järjestettävässä työpajassa paneudutaan älykkäiden kaupunkien suunnitteluun ja energiaratkaisuihin. Työpaja on suunnattu erityisesti energia- ja ympäristötekniikan opiskelijoille.

- Molemmissa työpajoissa harjoitellaan myös intensiivistä työskentelyä poikkitieteellisessä ja monikulttuurisessa tiimissä niin kasvotusten kuin virtuaalisesti, mikä myös valmentaa erinomaisesti seudun kansainväliseen työelämään, sanoo Saarikoski.

Discovering new Outlooks in Siberia -yhteistyötä rahoittaa FIRST+ -ohjelma (Finnish Russian Student and Teacher Exchange Programme) ja se kestää vuoden 2019 loppuun asti.  Ohjelmassa tuetaan Suomen ja Venäjän korkeakoulujen välistä opiskelija- ja opettajaliikkuvuutta sekä yhteisten intensiivikurssien järjestämistä Venäjällä. Hakemuksia jätettiin määräajassa yhteensä 27 kappaletta, joista rahoitettiin 23 hakemusta. Opetushallitus myönsi valtionavustusta VAMKin hankkeelle ”Discovering New Outlooks in Siberia” yhteensä 39 340 euroa.

Lisätietoja:
Koulutuspäällikkö Lotta Saarikoski
lotta.saarikoski@vamk.fi

Kielikaveri

$
0
0

Haluatko oppia kiinaa, espanjaa tai jotain muuta kieltä? Tai parantaa kielitaitoa, jonka olet aiemmin hankkinut? Vai onko toinen kotimainen kieli vähän ruosteessa? Vai oletko kiinnostunut kieleen liittyvästä kulttuurista? Jos vastasit kyllä, niin hanki itsellesi kielikaveri VYY:n kautta! VYY järjestää kielikaveri-toimintaa yhdessä Kielipalvelut-yksikön kanssa auttaakseen vaasalaisia opiskelijoita oppimaan haluamiaan kieliä. Kielikaveritoiminnan perusajatuksena on toisen kielen oppiminen ja kulttuuriin tutustuminen sekä oman kielen ja kulttuurin opettaminen. Kurssin nimi on Kielikaveri – Language Buddy – Språkkompis (KKIE.5000).

Lisätietoja http://vyy.fi/language-buddy-spring-2018/

 


Korkeakoulupastorin vastaanotto ke klo 13-15

$
0
0

Jos kaipaat kuuntelijaa missä tahansa elämään ja opintoihin liittyvässä asiassa, korkeakoulupappi Tiina auttaa! Korkeakoulupapin vastaanotot alkavat viikolla 3: keskiviikkoisin klo 13-15 VAMKissa (A1128, Wolffintie 30).

Voit myös olla yhteydessä ja sopia ajan tapaamiseen kampuksella tai muualla: tiina.keinanen@evl.fi, 044 480 8218. Olet tervetullut vakaumukseen katsomatta.

Sururyhmä aloittaa

Seurakunnalla käynnistyy keväällä kaksi sururyhmää eli vertaistukiryhmää läheisensä menettäneille, joista toinen on suunnattu erityisesti opiskelijoille ja työikäisille. Tuota ryhmää vetävät allekirjoittanut ja diakoni Minna Hirvilammi. Opiskelijoiden ja työikäisten sururyhmä kokoontuu kevään aikana seuraavasti: keskiviikkoisin, 7.2.; 14.2.; 21.2.; 7.3.; 21.3.; 4.4.; 18;4. ja 2.5. klo 18.00. Palosaaren seurakuntatalolla, Toivonkulmassa.

Ilmoittautuminen Tiina Keinäselle pe 2.2. mennessä, tiina.keinanen@evl.fi tai 044 4808218. Vertaisryhmästä hyötyvät erityisesti sellaiset, joilla läheisen menetyksestä on kulunut vähintään muutama kuukausi aikaa.

Opiskelutaitoillat verkossa!

$
0
0

Askarruttaako verkko-opiskelu tai englanninkielisten tekstien lukeminen? Kaipaatko vinkkejä osaamisen tunnistamiseen tai esiintymisjännityksen selättämiseen? Miten ylläpitää opiskelumotivaatiota? Mm. näihin teemoihin pureudutaan opiskelijoille suunnatuissa opiskelutaitoilloissa, joihin voi osallistua verkon kautta. Lisätietoa opiskelutaitoilloista, niiden teemoista ja aikatauluista http://www.opiskelutaidot.fi/.

Kevään ensimmäinen opiskelutaitoilta on jo 16.1. klo 17.30-19.00, aiheena Verkko-opiskelun ABC.

VAMK-opinnäyte: Aina ei tarvitse voittaa

$
0
0

VAMKin sosiaalialan opiskelijat Marko Prusti ja Jere Salomäki selvittivät opinnäytetyössään, miksi lapset ja nuoret harrastavat jääkiekkoa. Kysely tehtiin Vaasan Sportin junioreiden toiminnassa mukana oleville harrastajille, heidän vanhemmilleen sekä seuran valmentajille.

Prustia ja Salomäkeä kiinnosti, mitä lapset ja nuoret odottavat harrastukseltaan. Tutkijoita askarrutti myös, onko pelaajille tärkeämpää voittaminen vai kehittyminen jääkiekkoilijana.

Samat kysymykset esitettiin harrastajien vanhemmille sekä seuran valmentajille, yhteensä 270 vastaajalle. Vastaajaryhmiltä saatuja vastauksi verrattiin keskenään, minkä avulla pystyttiin arvioimaan eri ryhmien odotuksia harrastukseen liittyen.

Kaverit ykkösenä

Tutkimuksessa ilmeni erityisesti kavereiden rooli motivoivana tekijänä sekä harrastuksen syynä.

- Syyt harrastukselle ovat moninaisia. Vastaajat painottivat kuitenkin sosiaalisten suhteiden merkitystä vastauksissaan: lajin hauskuutta sekä mahdollisuutta viettää aikaa kavereiden kanssa lajin parissa, josta pitää, kertoo Prusti.

Valmentajat ja vanhemmat kokivat, että lapset ja nuoret saavat harrastuksensa kautta kavereita, liikuntaa, hauskuutta ja lajikohtaista kehitystä.

Rakkaudesta lajiin

Tutkijoiden mukaan merkittävä huomio vastauksissa oli se, kuinka henkilökohtainen kehittyminen on jokaiselle vastaajaryhmälle merkittävämpi asia kuin voittaminen.

- Hieman yllättävää oli, että voittaminen ei ollut läheskään niin tärkeää pelaajille. Tulimme johtopäätökseen, että harrastus on useimmille mielekästä, eikä sitä harrasteta vastentahtoisesti esimerkiksi vanhempien toiveesta, sanoo Salomäki.

Prustin ja Salomäen mukaan seuran toiminta vastaa pelaajien ja heidän vanhempiensa odotuksia. Toiminta tukee pelaajien kehitystä sekä luo ilmapiirin, missä pelaajat ovat sisäisesti motivoituneita.

- Tämä tukee seuran uutta strategiaa, ja tutkimuksemme osoittaa sen toteutuvan myös käytännössä, perustelee Salomäki.

Salomaki_Prusti_VAMK_450.jpg

Jere Salomäki (vas.) ja Marko Prusti työskentelevät nuorten parissa: Prusti nuorisopsykiatrisessa asumiskoti Purossa ja Salomäki Ohjaamo Pohjanmaassa. He valmistuivat VAMKista sosionomeiksi (AMK) joulukuussa.

Teksti ja kuva:
Eliina Salmela

Madventures Valmiina työelämään! -seminaarissa 23.1. klo 13.30

$
0
0

Valmiina työelämään! -seminaari järjestetään osana Contact Rekrytointimessuja. Opiskelijat pääsevät kuulemaan tulevaisuuden työelämän tarpeista sekä ammattilaisten vinkkejä työnhakemiseen. Lisäksi aivan uutta puhtia työnhakuun puhaltavat Madventuresista tutut Riku Rantala ja Tuomas Milonoff!

Valmiina työelämään -seminaari (Valte)
23.1.2018 klo 13.30 - 16.00
Auditorio Wolff, Tervahovi-rakennus, Vaasan yliopisto
Järjestäjä: Valmiina työelämään! (Valte) / Vaasan yliopiston johtamisen oppiaine ja VAMK

Mukana paneelikeskustelussa:
Mari Lähteinen, Department Manager @ Telia
Matti Manner, CEO @ Prohoc
Suvi Einola, HR Controller @ Vaasan kaupunki
Joakim Strand, kansanedustaja

Paneelikeskustelua vetävät professori Riitta Viitala (Vaasan yliopisto) ja rehtori Tauno Kekäle (Vaasan ammattikorkeakoulu).

Valmiina työelämään! (VALTE) on valtakunnallinen hanke, jossa kehitetään ja toteutetaan työelämän ja työhyvinvoinnin koulutusta eri oppilaitosten tarpeisiin työelämään valmistuville opiskelijoille. Hankkeen tavoite on lisätä opiskelijoiden tietoisuutta työhyvinvoinnin eri osa-alueista ja vaikuttaa opiskelijoiden asenteisiin suhtautua myönteisesti työelämään ja työhyvinvointikulttuurin luomiseen heidän tulevissa työpaikoissaan.

Kiinnostaako pelit ja niiden tekeminen? Finnish Game Jam Vaasassa 26.-28.1.

$
0
0

Lähde mukaan 48-tunnin pelikehitystapahtumaan! Finnish Game Jam järjestetään

Aika: pe 26.1. - su 28.1.2017
Paikka: Muova (Wolffintie 36 F 11, 65200 Vaasa)

FinnishGameJam_500.jpg

Game Jam on 48-tuntia kestävä pelinkehityssessio, johon kuka tahansa yli 18-vuotias voi osallistua. Vaasaan saapuu innokkaita pelintekijöitä Seinäjoelta asti, sillä tänä vuonna Vaasa ja Seinäjoki yhdistävät voimansa.

Osallistujien ei tarvitse olla pelialan ammattilaisia, vaan jamien ideana on tuoda yhteen pelien tekemisestä kiinnostuneita ihmisiä, ja saada aikaiseksi peli (digitaalinen tai analoginen). Tapahtuman tarkoituksena on edistää luovuutta, luoda uusia kontakteja, levittää pelintekemisen ilosanomaa sekä ennen kaikkea pitää hauskaa.

Osallistua voi yksin tai kavereiden kanssa. Tiimit muodostetaan tapahtumapaikalla. Tapahtumapaikka on auki koko 48-tunnin ajan, ja tarjolla on pientä purtavaa. Tapahtumaan pitää ilmoittautua etukäteen rajallisten paikkojen takia, mutta tapahtuma itsessään on ilmainen ja kaikille avoin. Ilmoittaudu täällä: https://www.eventbrite.com/e/fgj-vaasa-tickets-39510402678

Ilmoittautuminen päättyy 21.1.2018.
Tervetuloa!

Lisätietoja:
jussi.loukiainen@muova.fi
Facebook event: https://www.facebook.com/events/2040366179541037/

Varainhankinta käynnistyi kahvikupposella kumppanien kera

$
0
0

VAMK kutsui yhteistyökumppaneitaan aamiaiselle Alereen keskiviikkona 17.1. Aamukahvin äärellä juteltiin käynnistyneestä varainhankintakampanjasta sekä työelämän kanssa tehtävästä yhteistyöstä.

- Jotta koulutuksemme pysyy kilpailukykyisenä, meidän pitää kuunnella työelämää tarkalla korvalla. Nyt alkava varainhankintakampanja on meille erinomainen tilaisuus kuunnella yritysten toiveita ammattikorkeakoulutuksen suhteen sekä samalla tiivistää yhteistyötämme entisestään, kertoi VAMKin rehtori, toimitusjohtaja Tauno Kekäle.

aamiainen2_450.jpg

VAMKin henkilöstöä ja yhteistyökumppaneita kokoontui yhteistyön ja aamiaisen merkeissä Aleren Torille.

Tulevan kevään aikana Kekäle tapaa lukuisia koulutusaloihimme liittyvien yritysten edustajia keskustellakseen mahdollisesta yhteistyöstä: tapaamisia on Vaasan seudun lisäksi ympäri Suomen.

- Yhteistyön lisäksi yritykset voivat tukea koulutustamme ja näin mahdollistaa laadukkaan korkeakouluopetuksen nuorille heidän kotiseudullaan myös tulevaisuudessa. Samalla voimme tarjota omaa osaamistamme työelämälle, Kekäle totesi.

aamiainen3_450.jpg

VAMK muistetaan siitä, että meillä on hyvät suhteet työelämään, toivoi Tauno Kekäle.

aamiainen4_450.jpg

Muovan johtaja Annika Hissa ja muotoilija Tommi Siljamäki kertoivat yritysten kanssa tekemästään yhteistyöstä: ”Kuuntelemme elinkeinoelämää ja viemme niitä oppeja VAMKiin, työelämälle voimme tarjota tutkimustietoa ja apua toiminnan kehittämiseen.”

aamiainen5_450.jpg

Johtajat Elina Martin ja Jorma Tuominen esittelivät, minkälaista yhteistyötä koulutusten ja yritysten kanssa tehdään ja minkälaista uutta yhteistyötä voitaisiin toteuttaa.

Keväästä 2017 lähtien ammattikorkeakouluilla on ollut lupa kerätä varoja ja vastinrahaa vahvistaakseen pääomaansa ja sitä kautta toimintaansa. VAMK voi hankkia lahjoituksia yrityksiltä ja yhteisöiltä ja myöhemmin varainhankintaluvan myöntämisen jälkeen myös yksityisiltä henkilöiltä. Valtio on lisäksi luvannut tukea toimintaa vastinrahalla, joka suhteutetaan kerättyyn yksityiseen pääomaan. Ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen on varattu 24 miljoonaa euroa vuosille 2017–2018. Lisätietoja VAMKin varainhankintakampanjasta: vamk.fi/kiitos

Teksti: Eliina Salmela
Kuvat: Anssi Turunen

Uusia ammattikorkeakoulututkintoja, kesä-joulukuu 2017

$
0
0

Tradenom (YH), Företagsekonomi
Löfdahl Jonas                                                     Oravainen
Kangas  Mattias Christoffer                          Vaasa
Petell Rasmus                                                    Vaasa
Segervall Conny Rolf Vilhelm                       Nykarleby
Svartbäck Robert Mikael                               Vaasa

Bachelor of Business Administration, International Business
Asare Yayra                                                         Vaasa
Bediako Benjamin Ohene                              Vaasa / Ghana
Forsgård Joni Kristian                                      Vaasa
Gambo Ramatu                                                 Vantaa
Iddrisu  Lukumanu                                           Vaasa / Ghana
Katusiime Racheal                                            Vaasa / Uganda
Kiragu   Michael Mwangi                               Vaasa
Kuzmin Leonid                                                  Venäjä
Mäkinen Juko Vinselmi                                  Mänttä
Nguyen Hoai Anh                                             Vaasa / Vietnam
Nguyen My Linh                                                Vaasa / Vietnam
Niskala  Otto Veli Matias                                Vaasa
Odupitan Aminat Taiwo                                 Vaasa/ Nigeria
Ojo Adeoye John                                              Vaasa/ Nigeria
Ritola     Iiro Samuel                                         Tampere
Stenbacka Niclas Johan Mattias                  Vaasa
Tisza Noémi Mirjami                                       Vaasa
Tran Nguyen Long Chau                                 Vaasa
Zhu Zhu                                                                                Kiina
Vuorinen Eeva Johanna                                 Salo

Tradenomi (AMK), Liiketalous
Agbejule Marielle Adenike                           Vaasa
Ahola Sanna-Kaisa                                           Tampere
Ala-Penttilä Soili Katariina                             Laihia
Backlund Miika Sebastian                             Kokkola
Brokvist Minna Annika                                   Mustasaari
Dahlbacka Sofia Katarina                               Kokkola
Grönfors Ritva Hannele                                 Mustasaari
Haapaniemi Lari Mio Johannes                  Vaasa
Haataja Joonas Oskari                                     Vaasa
Hietamäki Linda Emilia                                   Lahti
Hilden Timo Mikael                                         Kauhava
Hämäläinen Artturi Pekka Mikael              Vaasa
Joutsi Taru Tuulia                                             Mustasaari
Järvinen Wiwik Indriani                                  Vaasa
Jääkallio Janita Krista                                      Helsinki
Katajakoski Henrietta Mikaela                    Espoo
Kleemola Linda Juulia                                     Vaasa
Kokkinen-Youhana Terhi Johanna             Mustasaari
Koski Joni Jaakko Kristian                              Vaasa
Kuusisto Taina Tuovi Helena                        Vaasa
Laurila  Mirika Janna Maria                           Kauhajoki
Lähde Johanna Kristiina                                 Vaasa
Mattila  Lotta Sofia                                           Vaasa
Marttunen Emilia Tuulikki                             Vaasa
Mäkelä Annu Sofia Maaria                           Helsinki
Mäkisalo Tiina Maria                                       Mustasaari
Nicoli Linda                                                         Ylöjärvi
Niinisalo Annika Helena                                 Seinäjoki
Nyby Johanna Sofia                                         Vaasa
Ojala Amanda Ida Emilia                                Vaasa
Parviainen Laura Emilia                                  Vaasa
Peurala Ville Matias                                         Vaasa
Perälä Anniina Elisabeth                                                Vaasa
Pirttinen Riina Anniina                                   Kauhava
Porvari  Olli Kalevi                                            Helsinki
Potoinen Asser Johannes                             Vaasa
Pyy Petra Larissa                                               Vaasa
Ranua Jaakko Mikael                                      Oulu
Rintamäki  Janika Pauliina                             Vaasa
Risla Nora Sirkka Maria                                  Vaasa
Ruostekoski Antti Eero Ilmari                       Vaasa
Samelin Salla-Tuulia                                         Mustasaari
Seppälä Iida Emilia                                            Laihia
Sui Matias Sebastian                                       Vaasa
Suokko Jani Juhani                                          Isokyrö
Tanttari  Jori Jaakko                                        Vaasa
Turpeinen Tiia Tellervo                                  Vaasa
Vehviläinen Lassi Otto Johannes                 Lahti
Viljanmaa Maija Annikki                                 Alajärvi
Vähäsöyrinki Anni Karoliina                          Vaasa
Wikström  Laura Emilia                                   Vaasa
Zabel Taleni Pilvi Maraike                             Helsinki
Yli-Kivistö  Mari Johanna                               Vaasa
Öljymäki Jari Johannes                                  Vaasa

Tradenomi (ylempi AMK), Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen
Fröjdö Jan Jonas                                               Vaasa
Kjellman Sanna-Mari Elisabet                      Vaasa
Saarela Jonna Katariina                                  Vaasa
Kakkuri Johanna Petra                                   Vaasa
Nevala Sanna Emilia Tuulikki                      Tampere

Restonom (YH), Turism
Tangen Silvanus Alexander                          Helsinki

Bachelor of Hospitality Management, Tourism
Hyvönen Pauliina Maarit Helena                                Seinäjoki
Zykova  Inna                                                       Seinäjoki

Tradenomi (AMK), Tietojenkäsittely
Alajukuri Christian Kaj Sebastian                Vaasa
Ekblad   Hanna Maria                                      Jyväskylä
Gustafsson Richard Mikael                           Vaasa
Harju Janne Tapani                                          Vaasa
Hietamäki Ville Matias                                   Laihia
Iivari Tapio Samuli                                            Tervajoki
Kivi Rosa Kirsikka                                              Vaasa
Laine Krista Marjukka                                     Lahti
Lähdemäki Heidi Eveliina                               Vaasa
Nevala Juha Mikael                                         Vaasa
Ojala Pasi Mikael                                              Vaasa
Pääkkönen Noora Anneli                              Seinäjoki             
                               
Insinööri (AMK), Konetekniikka
Elomaa Sami Markus                                      Vaasa
Heinonen Seppo Tapani                                Vaasa
Joensuu Jukka Tapani                                     Alajärvi
Kivikangas Ari Juhani                                      Vaasa
Korpelainen Sergey                                         Vaasa
Kronqvist Jiri Jesper                                        Vaasa
Laukanen  Eero Pekka                                    Oulu
Lehtonen Mikael Kristian                              Vaasa
Mahla Toni Petteri                                           Vaasa
Malmi Joni Henrik Juhani                              Vaasa
Paajanen Kari Juhani                                       Mustasaari
Pajuluoma Jani Kalevi                                     Vaasa
Pulkkis Ari-Pekka                                             Vaasa
Tiensuu Jarmo Tapani                                     Vaasa
Tuohimäki Tiiu Maria Emilia                         Vaasa
Vataja Sami Antero                                         Turku
Ylihärsilä Jami Pekka                                       Lapua

Insinööri (AMK), Ympäristöteknologia                                    
Backlund Anastassia                                       Vaasa
Heinämäki Manu Ilari                                      Tampere
Kinnari  Joonas Erik Mikael                           Laihia
Kukkonen Sisko Maria Sofia                         Vaasa
Latva-Ranta Anniina Emilia                           Vaasa
Mannila Joni Onni Petteri                             Vaasa
Paahtio Juha Johannes                                   Vaasa
                                               
Insinööri (AMK), Energia- ja ympäristötekniikka                                 
Karlström Nico Johan                                     Vaasa
Seppälä Sami Petter                                       Vaasa
                                               
Insinööri (AMK), Rakennustekniikka                                       
Ala-Jokimäki Jere Matias                               Vaasa
Erholtz Toni Olavi                                             Vaasa
Hollanti Tuomas Tapio                                   Kokkola
Högkulla Elina Maria                                       Pietarsaari
Koskenranta Mikko Lauri Daniel                 Vaasa
Laakso  Niko Mikael                                        Helsinki
Laitalainen Ari-Pekka Valfrid                        Vaasa
Lauronen  Kai Mikael                                      Laukaa
Pouttu  Jukka-Pekka                                       Mustasaari
Sainio Vesa Mikko                                            Turku
Yliselä Mikko Heikki                                         Alavus

Insinööri (AMK), Tietotekniikka                                 
Cederlöf Simo Markku                                   Vaasa
Kevari Joonas Petteri                                      Vaasa
Lyytinen  Jere Viljami                                      Vaasa
Pitkäkangas Sami Antero                              Vaasa
Pussinen Riina Anna Elina                              Oulu
                                               
Insinööri (AMK), Sähkötekniikka                               
Enberg  Henri Mikael                                      Mustasaari
Kilpiö Juha Antero                                           Vaasa
Kinnunen Jon Kristian                                     Vaasa
Knuuttila Sofia Maria                                      Jyväskylä
Kuusela Eetu Reijo Taneli                               Vaasa
Ikola Riku Erik                                                    Vaasa
Laaja Jimmie Johan                                         Vaasa
Lehto Antti Matias                                           Vaasa
Mäenpää Markus Ville Henrik                     Teuva
Niemi Matti Tapani                                          Vaasa
Nurmi Lauri Tapio                                            Mustasaari
Palo Jussi Jari Matti                                         Vaasa
Perälä Ossi Mikko                                            Ilmajoki
Saarela Joonas Ristonpoika                          Vaasa
Varonen Ville-Matti                                        Vaasa
Vertanen Katja Hannele                                Vaasa
Virta Esa Iisakki                                                 Vaasa
Värs Harald                                                         Vaasa
Wargh Sebastian                                              Helsinki
                                               
Information Technology, Bachlor of Engineering                                
Adewumi Babatunde Julius                          Vaasa
Gindo Yonas Azmera                                      Vaasa
La Son Thanh                                                     Vaasa
Shrestha Sabin                                                  Vaasa/Nepali
Vu  Viet Tuan                                                     Vaasa/Vietnam
                                               
Bachelor of Engineering, Energy Management                                   
Amissah Robert Kwamina Quansah          Vaasa / Ghana
Edem Archibong Michael                              Vaasa
Fialeshie Emmanuel                                        Vaasa / Ghana
Otoo Christopher Kwame                             Vaasa / Ghana                                             
                                               
Sosionomi (AMK)                                            
Aalto Anna Elisabet                                                         Oulu
Akinyemi Aino                                                                   Vaasa
Dahlmars Eva-Susanna                                                  Vaasa
Ekoluoma Noora Maria                                                  Helsinki
Enberg  Jouko Antti Nikolai                                           Vaasa
Haanpää Heidi Marja                                                      Turku
Hakala Jannika Susanna                                                 Vaasa
Hankilanoja-Pulkkis Johanna Marie Annele           Vaasa
Hautanen  Petra Pauliina                                               Seinäjoki
Hirvonen Marko Tapio                                                   Turku
Holm Katerine Teele                                                       Vaasa
Huru Niina Marjaana                                                      Seinäjoki
Hägen Piia Johanna                                                         Vaasa
Ingman Elina Orvokki                                                      Sundom
Isomäki Hanna Marjut                                                    Vaasa
Jokiniemi Sofia Johanna                                                Vaasa
Jussila  Juliaana Elisabet                                                Vantaa
Kaipio Mervi Johanna                                                     Mustasaari
Kattilakoski Heidi Maria Karoliina                              Vaasa
Korpinen Henna Maarit                                                 Kurikka
Kuivasmäki Pekka Juhana                                             Seinäjoki
Lahdenperä Laura Eliisa                                                 Vaasa
Lampimäki Krista Emilia                                                 Vaasa
Laukkonen Maria Elina                                                   Laihia
Lehtomäki Hanna Talvikki                                             Seinäjoki
Lehtonen Tuulia Susanna                                              Vaasa
Lohva Elisa Laura Maria                                                 Vaasa
Lähde Markku Juhani                                                      Kauhajoki
Meri-Huhti Mikko Johan Matias                                 Turku
Närvä Tanja Eveliina                                                        Kurikka
Pirttimaa Juulia Lilja Maria                                           Pietarsaari
Prusti Marko Mikael                                                        Vaasa
Rintamäki Heini Talvikki                                                 Laihia
Roukus Marie Katariina                                                 Vaasa
Saarinen Emmi Iida Josefina                                        Vaasa
Saine Huaiyuan Iris                                                          Vaasa
Salomäki Jere Vilho Eemeli                                           Vaasa
Sjövall Nelli Nea Susanna                                              Vaasa
Staaf Tuija Tellervo                                                          Vaasa
Syrjäkorpi Suvi-Maarit Kaarina                                    Vaasa
Syväoja Asta Katariina                                                     Seinäjoki
Söderholm Inna Sofia                                                     Vaasa
Tiilikka   Heini Sofia                                                           Vaasa
Tuttavainen-Tarsa Maarit Hannele                           Vaasa
Vainio Pia Krista Heleena                                              Kristiinankaupunki
Veteläinen Eeva-Leena Sofia                                       Vaasa
Vidgren Sofia Maria                                                         Vaasa
Vuollet Taru Hannele                                                     Vaasa
Yrjänäinen Maarit Eveliina                                            Seinäjoki
                                               
Sairaanhoitaja (AMK)                                    
Cascarino Elli Camilia                                                      Vaasa
Finne Lotta Lina Elvira                                                     Vaasa
Fors Anniina Charlotta                                                    Helsinki
Heikkinen Katariina                                                         Vaasa
Hjerpe Kia-Erica Melinda                                               Mustasaari
Holma Toini-Tuulia                                                           Oulu
Kangasmäki Heidi Susanna                                           Vaasa
Kohtala Lotta Eveliina                                                     Vaasa
Koivuluoma Katariina Margit                                       Vaasa
Koivunen Julia Aleksandra                                            Nokia
Koivurinta Milja Emilia                                                    Vaasa
Kuitunen Noora Katariina                                              Vaasa
Leinonen Suvi Marjaana                                                Akaa
Leppä Tiina Tuulikki                                                         Vaasa
Liminka Maria Annina                                                     Tampere
Louhisalmi Jonna Tuulia                                                 Vaasa
Luhtala Krista Emilia                                                        Vaasa
Majasaari Miia Kristiina                                                  Vaasa
Martikainen Suvi Tuuli                                                    Vaasa
Mäki-Saari Henna Maria                                                Kurikka
Niemelä Jenni Anna Katariina                                      Vaasa
Niskanen Satu Annika                                                     Oulu
Nokelainen Noora Eveliina                                           Petäjävesi
Nurmikoski Antti Mikael                                                                Vaasa
Peltoniemi Marika Elisabet                                           Vaasa
Pienimäki Jaakko Olavi Johannes                               Vaasa
Ranta Mika Juhani                                                           Vaasa
Reini-Hirvelä Noora Maria Mikaela                           Laihia
Saarimaa Meeri Marianna                                            Vaasa
Salonen Reetta Wilhelmiina                                          Tampere
Westberg Mia Maarit                                                     Vaasa
Väänänen Katariina Anne Erika                                   Kuopio
                                               
Terveydenhoitaja (AMK)                                              
Hirvelä  Piia-Maria Katriina                                           Tampere
Kaidesoja Mari Johanna                                                Vaasa
Pouttu  Eeva-Leena Tuulia                                            Espoo
Palomäki Maija Emilia                                                     Kauhava                                           
                                               
Sosionomi (ylempi AMK), Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen                                      
Hakkarainen Mari Johanna                                          Ilmajoki
Karjalainen  Sini Kristine                                                Mustasaari
Olli Johanna Katariina                                                     Kauniainen
Karjamäki Anniina Marianne                                       Laihia

Sairaanhoitaja (ylempi AMK), Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen                                              
Kaikkonen Jukka Petteri                                                Vaasa
Kurki Jaana Pauliina                                                         Vaasa
Lehtimäki Kirsi Hannele                                                 Vaasa
Lindholm Maria Teresia                                                 Vaasa
Lähdemäki  Sari Maarit                                                  Laihia
Maunuksela  Tetta Marianna                                       Vähäkyrö
Tommer Tiina Kristiina                                                   Vaasa
Ämmälä Terhi Marja                                                       Mustasaari

Terveydenhoitaja (ylempi AMK), Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen                                       
Lanamäki Anne Johanna                                               Seinäjoki
Mäki Heli Maarit                                                               Ylihärmä
Noponen Hanna Liisa                                                      Lapua
Suutala Johanna Kristiina                                              Lapua


Keksi uusi idea ruokabisnekseen ja voita 7000e!

$
0
0

Valtakunnallisessa Food Business Challenge –liikeideakilpailussa etsitään ruokaketjuun liittyviä uusia liikeideoita ja innovaatioita.

Kilpailu on avoin kaikille korkeakouluopiskelijoille, ja siihen voi osallistua yksin tai tiiminä. Kilpailun ensimmäinen vaihe sulkeutuu 12.3.2018. Tuomaristo valitsee 3 ideaa, jotka kaikki palkitaan 2000 eurolla. Kilpailun voittaja saa vielä lisäksi 5000 euroa!

Kilpailussa haetaan tuote- ja palveluratkaisuja aina alkutuotannosta jalostukseen ja kuluttajien lautaselle asti. Logistiikka- ja tuotantoteknologia, agroteknologia sekä digitaaliset ratkaisut näyttelevät merkittävää roolia nykypäivän ruokaketjussa. Myös näihin liittyvät ideat ovat tervetulleita kilpailuun.

Lue lisää: www.abseinajoki.com/challenge

Kilpailun järjestää agrobiotalouden innovaatioyhteisö AB Seinäjoki.

Café Shame - näytelmä häpeästä 13.2.

$
0
0

”Häpeä on tunne, joka saa sut määrittämään ittes sairauden, virheiden ja tekojen kautta, vaikka oikeesti sä oot ainutlaatunen, arvokas sinä. Arvokas ihan vaan sinuna, vaikka et tekis mitään tai tekisit kaiken, vaikka olisit millanen tahansa tai millasessa tilassa tahansa. Miks tän muistaminen on niin vaikeeta?”

Olemme valmistaneet Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen Työpaja Upseerin asiakkaiden kanssa puolituntisen näytelmän häpeästä. Käsikirjoitus on valmistunut käsikirjoituspajoissa ja näyttelijät ovat treenanneet ahkerasti koko syksyn. Puvustus, lavastus ja tekniikka on myös pajalaisten käsialaa. Näytelmä on syntynyt osana Hanna Jakobssonin VAMKin sosionomiopintoihin liittyvää opinnäytetyötä.

Lämpimästi tervetuloa katsomaan näytelmää

tiistaina 13.2. klo 18
Kulttuuritalo Fannyyn (Kirkkopuistikko 34, 65100 Vaasa)

Liput 5 euroa. Café Shame -näytelmän jälkeen livemusaa tarjoilee Honky Tonk Renegades. Myynnissä myös kahvia ja pullaa (käteismaksu).

Katso näytelmän mainos (pdf).

VAMKin englanninkielisten koulutusten hakijamäärät Suomen huippua

$
0
0

Vaasan ammattikorkeakoulun VAMKin keskiviikkona päättynyt englanninkielisten koulutusten haku sujui hyvin. Tarjolla oli kaksi englanninkielistä koulutusta, joihin saatiin yhteensä 1623 hakijaa. Hakijamäärä nousi viime vuodesta noin 35 prosenttia.

Valtakunnallisesti VAMK pärjäsi erittäin hyvin, kun vertaillaan yhteishaussa mukana olleita hakukohteita.

- Sekä Information Technology, että International Business –koulutukset olivat kokonaishakijamäärältään koulutusalojensa kärjen tuntumassa, kertoo opiskelijavalintakoordinaattori Juha Vierola VAMKin hakijapalveluist

Suomen lisäksi eniten hakijoita koulutuksiin oli Vietnamista, Bangladeshistä, Nigeriasta ja Nepalista. VAMK tarjoaa englanniksi opiskeleville monipuolisia mahdollisuuksia tehdä opintoihin liittyviä projekteja ja harjoittelua yhteistyössä Vaasan seudun kansainvälisen elinkeinoelämän kanssa.

Valintakokeet englanninkielisiin koulutuksiin järjestetään huhtikuussa VAMKissa: Information Technology -koulutukseen 6.4. ja International Business -koulutukseen 11.4.

Lisätietoja:
Opiskelijavalintakoordinaattori Juha Vierola
juha.vierola@vamk.fi, puh. 040 773 8119

Palohälytys Wolffintie 30:ssä johtui sähkökaapin ylikuormituksesta

$
0
0

Wolffintie 30 kiinteistön aamuinen palohälytys aiheutui Juveneksen keittiön sähkökaapin ylikuormituksesta.

Tiloissa ei ollut tulipaloa.

Kiitämme ripeästä toiminnasta tilanteessa.

Pyydämme ilmoittamaan sähköpostitse turvallisuus@vamk.fi, mikäli teit tilanteessa havaintoja, joiden perusteella turvallisuutta VAMKissa voitaisiin edelleen kehittää.

Muistutuksena toimintaohjeet palohälytys-, tai muussa evakuointitilanteessa;

  • Poistu heti rakennuksesta lähintä ulko-ovea käyttäen. Tarvittaessa riko ovessa oleva vihreä kupu, mikäli ovi on lukossa (yläkerrosten ovet)
  • Viimeinen huoneesta poistuja laittaa oven vieressä olevan tila on tyhjä –kortin ovenkahvaan oven ulkopuolelle.
  • Siirry välittömästi kokoontumispaikalle! Älä jää pääoven edustalle, sillä pelastushenkilöstö operoi alueella – älä ole heidän tiellä!
  • Mahdollisista sisälle jääneistä ilmoitettava välittömästi kokoontumispaikalla.
  • Odota henkilökunnan tai viranomaisten käskyjä ja lupaa palata sisälle.

Lisätietoja; sanna.torkko@vamk.fi

Tunnetaidot-iltapäivä 31.1. klo 14.15-16 auditorio Nississä

$
0
0

Ne hetket ovat kaikille tuttuja: Jokin ärsyke tai tilanne nostaa vahvan tunteen pintaan. On vaikea keskittyä, tehdä päätöksiä tai saada asioita aikaan. Mitä tunteesta voisi oppia? Käsittelemättömät tunnekokemukset voivat johtaa lukkotilanteisiin, jotka haittaavat opiskelua merkittävästi. Siksi tunteiden tunnistaminen, itsetuntemus ja -luottamus ovat tärkeitä opiskelijan jaksamisen voimavaroja.

Tunnetaidot-iltapäivä on vuorovaikutuksellinen hetki, jossa paneudutaan tunteiden tunnistamiseen helppojen käytännön harjoitusten kautta. Pohdimme myös tunteiden vaikutusta vuorovaikutustilanteissa ja tunteiden merkitystä viestinnässä. Iltapäivää ohjaa perheneuvoja, terapeutti Riikka Uuksulainen Vaasan perheasian neuvottelukeskuksesta.

Tilaisuus pidetään auditorio Nississä Tritoniassa keskiviikkona 31.1. klo 14.15-16.00.

Tilaisuus on ilmainen ja avoin sekä opiskelijoille että henkilökunnalle.

Viewing all 1134 articles
Browse latest View live